Nopeammin. Kätevämmin. Valmiiksi.

lh-lift-banner-kehitys

Kolme yksinkertaista sanaa, jotka kuvaavat sitä, mistä LH Liftin kiinnityslaitteissa on pohjimmiltaan kysymys. Teemme helppokäyttöisiä kytkentälaitteita, joiden avulla työ on mahdollista tehdä – kiinnittää työkone traktoriin ja kyntää pelto, vetää kärry tai hoitaa vaativatkin tienhoidolliset työt – vaivattomasti.

Tehty kovaan käyttöön

Suunnittelemme laitteidemme kourat, silmukat ja lukitukset niin, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa olosuhteista riippumatta. Tiedämme, että työkoneita käytetään muuallakin kuin puhtaassa tehdashallissa, minkä vuoksi yksinkertainen on kaunista ja käytössä tehokasta. Samasta syystä testaamme osamme niin, että voimme varmistua niiden luotettavuudesta kovassakin käytössä.

Kytkentälaitteet

Helppoja kiinnittää vaikka käsin

Helppokäyttöiset ja turvalliset lukituksemme pitävät työkoneet tukevasti paikoillaan kovassakin käytössä – silti niiden irrottaminen sujuu vaivattomasti, kun työ on tehty. Pyrimme myös vähentämään ylimääräisten työkalujen tarvetta kiinnityksissä. Suurimman osan asioista voi tehdä helposti ilman ylimääräisiä työkaluja. Kehitämme myös mahdollisuuksia hoitaa työkoneiden kytkennät suoraan traktorin ohjaamosta käsin.

Turvallisuus syntyy pienistä yksityiskohdista

Traktoreiden työkoneet ovat raskaita, ja voivat irrotessaan aiheuttaa vaaratilanteita. Tämän vuoksi pidämme huolta siitä, että käyttäjä tietää, kun LH Liftin kiinnitysmekanismi on oikein kiinni. Ääneen tai visuaaliseen apuun perustuvat signaalit turvallisesta kiinnityksestä auttavat käyttäjää huolehtimaan laitteen kiinnityksen turvallisesti koneeseen.

Tähtäimessä pitkä käyttöikä

Vaikka kytkentälaitteemme suunnitellaan ja testataan huolella, ymmärrämme, että rakenne kuin rakenne väsyy ajan myötä ja vahinkoja tapahtuu. Tämän vuoksi suunnittelemme laitteemme myös niin, että useimmin pettäviä osia on mahdollista vaihtaa ja näin lisätä laitteen käyttöikää.

Tutustu kytkentälaitteisiin verkkokaupassamme tai tuotesivulla